Häthättään Frozen-kakut

Valio-myrsky ei ollut yhteistyöhaluinen synttärivalmistelujen suhteen, ja vei meiltä sähköt ja siksi mm. kakkujen koristelu on vähän niinkuin hätäpäissään kiireessä tehty. Mutta tämmöiset niistä tuli ja hyvää oli! Päällä voikreemi ja välissä vaahtokarkkikerma. Lumihiutaleet muotilla sokerimassasta.

image

image

Aquarelliina Posted from WordPress for Android

Mainokset

Raparperilumi

½ litraa raparperinpaloja 
6 rkl sokeria 
3 munanvalkuaista 

Pilko raparperit ja laita sokerin kanssa kattilaan. hauduta kunnes raparperi on aivan pehmeää. 
Anna jäähtyä. 
Erota valkuainen keltuaisista. 
Lisää valkuaiset raparperiseokseen ja vatkaa kunnes seos on valkeaa vaahtoa. 
Tarjoillaan heti sellaisenaan tai jäätelön kanssa.

image

Posted from WordPress for Android

Kuppikakkutaikinan täsmäys

Yleensä aina kuppikakkuja tehdessä taikinaa jää sen verran yli, ettei ihan mahdu kerralla pellille, muttei viitsisi heittää poiskaan. Tähän asti ei ole auttanut muu kuin paistaa pari kolme kakkua itsestään, mikä taas tuntuu turhalle. Sen sijaan minä käytän nykyään tällaista ratkaisua! Tulee samalla käyttöä harvoin tarvittaville pienille vuoille ja lapset saa omat kakut!

image

Posted from WordPress for Android

Mököttäjän lohtupikkuleivät

Näitä kun pyöräyttää murjottavalle mököttäjälle, niin on ihme jos ei suupielet nouse ylöspäin! Nimi pikkuleiville tulee kokemuksesta ja aineet ovat sellaisia, mitä yleensä löytyy kaapista, kaiken lisäksi nämä lihapullan näköiset (!) kakkuset valmistuvat tosi nopsaan!

Mököttäjän lohtupikkuleivät eli mitäkaapistalöytyykakkuset

2,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl muroja, pähkinöitä, myslejä, leseitä, rusinoita tmv.
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2-3 rkl kaakaojauhetta (tai 4 rkl O’boyta tmv.)
1,5 dl öljyä
1 muna

Sekoita hyvin kaikki aineet keskenään ja anna taikinan seistä kunnes uuni lämpeää 200 asteeseen. Lusikoi pellille nokareita ja paista 10-12 minuuttia.
Parhaimpia tietysti heti syötynä, kylmän maidon tai hyvän kahvin kera!

image

Täydellinen kahvikuppikakku

Innostuin heti kun näin netissä ensimmäisen mikrokakun, ns. viiden minuutin suklaakakun ohjeen. Kokeilin useita eri ohjeita, mutta aina tuloksena oli mukin muotoinen ruskea Paavo Pesusieni. Aloin testailla eri aineita ja määriä ja viimein sain tulokseksi lähes täydellisen suklaakakun, minkä nyt voi viidessä minuutissa loihtia! Kas tässä ohje:

Kahvikuppikakku ystävälle myös ❤
(2 teemamukillista)

2,5 rkl Maizena-jauhoja
1 tl leivinjauhetta
2,5 rkl sokeria
1/4 tl vaniljasokeria
1,5 rkl kaakaojauhetta
1 muna
2 rkl vahvaa kahvia
1 rkl öljyä

Sekoita kuivat aineet yhdessä kupissa. Lisää muna ja sekoita hyvin. Lisää kahvi ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina puoliksi kuppeihin. Laita kupit yksi kerrallaan mikroon 1,5 minuuttia teho 700w. (Kypsennysaika voi olla mikrokohtainen ja saattaa vaatia testailua oikean ajan löytämiseksi)

Tarjoa ystävälle tai syö itse molemmat vaniljajäätelön kanssa! Namskis!
Ps.En ehtinyt ottaa valokuvaa, suuni oli nopeampi.